sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vuosijuhlatyöryhmän kuulumisia.

Uusi vuosi 2013 on alkanut kiireisenä myös Patinan vuosijuhlien järjestäjillä. Vuosijuhlat lähestyvät kovaa vauhtia: huhtikuuhun alkuun on enää reilut pari kuukautta aikaa. Vielä on monenmoista puuhaa jäljellä. Toisaalta paljon on jo saatu aikaiseksikin, ja ainakin allekirjoittanut odottaa jo juhlia innolla ja hieman malttamattomanakin.

Eniten työtä tammikuun aikana on teettänyt historiateos, joka on edennyt kuvien keräykseen ja kohta taitto-vaiheeseen. Monet patinistit ovat saaneet soittoja kuvien kerääjiltä, ja ihailtavalla panostuksella kuvia on kaivettu vanhoista albumeista ja laatikoista, joten kiitos vielä kuvien lähettäjille. Tammikuun loppuun asti kuvia otetaan vastaan, joten vieläkään ei ole myöhäistä lähettää visuaalisia muistoja historiateosta varten. Samalla olemme myös informoineet vuosijuhlien ajankohdasta, ja moni tuntuukin (allekirjoittaneen lisäksi) olevan tuevista juhlista innoissaan. Kaikesta päätellen Patina on monelle ollut hyvin rakas, ja tästä saa taas hieman lisää intoa juhlien järjestämiselle.

Vuosijuhlatoimikunta kokousti mennellä viikolla ensi kertaa tammmikuun puolella, ja päivitimme tilannetta järjestelyjen suhteen. Työryhmämme puheenjohtaja Sanni Pietilän vuosi lupaa kiireitä myös töiden saralla, sillä hänet valittiin Tamy:n hallitukseen täksi vuodeksi! Muut ryhmäläiset ovat viime joulukuun ja kuluvan kuun ratkoneet omia tehtäviään: Mirva on selvitellyt ainejärjestönauhan tilaamista ja yhdessä Pihlan kanssa suunnitellut juhlien jatkoja. Pihla on etsinyt jatkoille henkilökuntaa huolehtimaan jatkojen kulusta, jotta meidän työryhmämme pääsee itse pääjuhlan jälkeen ansaitusti juhlimaan. Jukka on varannut bussikyydit jatkopaikalle ja Raigo on pohtinut juhlien puhujia. 

Itse olen valmistellut ilmoittautumista ja selvitellyt vanhojen hallitusten puheenjohtajien yhteystietoja, jotta kutsut saadaan liikkeelle. Kutsut tullaan siis lähettämään henkilökohtaisesti kakille vanhoille puheenjohtajille ja kuviaan historiateosta varten lähettäneille. Lisäksi ilmoittautumisohjeet julkaistaan täällä blogissa ja Patinan nostalgia-ryhmässä Facebookissa. Ilmoittautumista varten pitää vielä itse juhlasta selvittää yksityiskohtia, jotta saadaan kutsuun kirjattua kaikki tarvittavat tiedot. Tätä blogia jatkossakin seuraamalla ilmoittautumisesta saa tietää kaiken tarpeellisen! 
 
Vuosijuhlatyöryhmä kokoustamassa.

Työryhmä lupaa jatkossa kirjoittella tänne aktiivisemmin, joten kannattaa käydä tarkistamassa viimeiset kuulumiset täältä blogista. 

 Mukavaa vuosijuhlien odotusta toivottelee,
Minna Mäkinen ja muu työryhmä.